Lauantaina WP 35 matkaa Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. Joukkueet kohtasivat viime sunnuntaina tasaisissa merkeissä ottelun päätyttyä yllättäen 3-3 lukemiin Varkaudessa. HIFK oli ottelussa liikkeellä huonolla jalalla, eikä tämän päivän Bandyliigassa jaeta ilmaisia pisteitä. Tulevaan otteluun molemmat joukkueet ovat päässeet latautumaan huolella ja molempien kuviot ovat tutut edellisestä ottelusta. Lue lisää
Mestaruuden puolustaja Helsingin IFK sai yllättävän vastuksen sunnuntaina Kämärillä, kun sarjan pohjimmaisena majaileva WP 35 mittautti täyden ajan mestareiden nykykuntoa.
Lopputulokseksi saatiin 3-3 (1-0) tasapeli, johon kumpikin voi lopulta olla tyytyväinen. Lue lisää
SYKKEESSÄ on monipuolinen, kantaaottava, ajan hengessä virtaava kaupunkijulkaisu. Lehdessä käsitellään mielenkiintoisia ja ajankohtaisia ilmiöitä ja se tarjoaa näkökulmia sekä paikallisiin että valtakunnallisiin puheenaiheisiin. Lehden vakio-osioita ovat mm. henkilökuvat julkisuuden päivänpolttavista persoonista, artikkelit yhteiskunnallisista puheenaiheista ja innovaatioista. Seuraamme myös kulttuurin, urheilun ja taiteen maailmaa. Lue lisää
Avausjakson jälkeen johtanut Varkauden WP 35 putosi selkeästi Jyväskylän Seudun Palloseuran kyydistä toisella ja JPS varmisteli pudotuspelipaikkaansa 9-3 (2-3) lukemin. Ensimmäisellä jaksolla vieraiden karvauspeli onnistui ja myös maalipaikat se pystyi hyödyntämään. Lue lisää
Suomenmestaruudet ratkaistiin 21.1. Mikkelissä. WP 35:n tytöt saivat kokea runkosarjan voittajan Veiterän paremmakseen. Veiterän tytöt olivat tiukkojen pelitapahtumien jälkeen parempia ja nappasivat mestaruudet. Lue lisää
Lauantaina WP 35 kävi hakemassa vieraspisteet Porista, kun Narukerä kaatui lukemin 2-5 (0-3). Vierasjoukkue piti rivinsä hyvin kasassa läpi ottelun ja myös hermot pysyivät kurissa kotijoukkueen sortuessa jäähyilyyn. Lue lisää
WP35:n P11 joukkueen kotiturnaus pelattiin Kämärillä sunnuntaina 15.1. Turnaus oli seitsemän joukkueen laajuinen, kun WP35:n isännöimään turnaukseen saapuivat JPS, Kampparit, PaSaBandy, Narukerä, HIFK/Red ja HIFK/White. Turnaus pelattiin hyvässä pikkupakkasessa ja hyvällä jäällä. Tuomarit selviytyivät tehtävistään erinomaisesti.
Jouko Siekkisen ja Petri Holopaisen luotsaama WP35 pelasi turnauksessa neljä peliä. Turnauksen lähtökohta oli haastava: puolet WP35:n pelaajista pelasi turnauksessa ensimmäiset jääpallo-ottelunsa eikä oikein ollut käsitystä omasta ja vastustajien tasosta. Lue lisää
WP 35 matkaa lauantaina 21.1 Poriin Narukerän vieraaksi. Kyseessä on todella tärkeä ottelu kummallekin joukkueelle, sillä tappiolla ero sarjan kärkijoukkueisiin kasvaa jo huolestuttavan suureksi. Toki molemmilla joukkueilla on vähemmän otteluita pelattuna, mutta tappio lauantaina tietäisi pakkovoittoja selkeistä ennakkosuosikeista. Lue lisää
WP 35:n taistelu ei tuottanut vieläkään tulosta Nuorten Bandyliigassa, kun Mikkelin Kampparit korjasi 4-3 (1-0) kotivoiton. Varkautelaisten kaikki kolme tappiota ovat tulleet siis yhden maalin erolla. Lue lisää
| Pvm. | Klo. | Sarja | Koti | Vieras | ||
| 28.01. | 14:00 | P15 | WP 35 | Akilles | ||
| 29.01. | 11:00 | P15 | WP 35 | HIFK | ||
| 05.02. | 15:00 | P15 | WP 35 | Narukerä | ||
| 05.02. | 17:30 | P21 | WP 35 | Narukerä | ||
| 07.02. | 19:30 | P21 | WP 35 | Kampparit | ||
| 12.02. | 12:00 | P13 | WP 35/musta | Veiterä | ||
| 12.02. | 13:30 | P15 | WP 35 | Veiterä | ||
| 12.02. | 15:30 | P13 | WP 35/kelt. | Veiterä | ||
| 16.02. | 19:30 | P21 | WP 35 | JPS | ||
| 18.02. | 09:00 | P13 | WP 35/musta | JPS | ||
| 18.02. | 10:30 | P15 | WP 35 | JPS | ||
| 18.02. | 12:00 | P13 | WP 35/kelt. | JPS | ||
| 18.02. | 15:00 | BL | WP 35 | Akilles | ||
| 19.02. | 11:00 | P15 | WP 35 | Akilles |
Kampaamo Lille palkitsee WP 35:n kotiotteluissa kolme parasta pelaajaa. Kauden 2011-2012 tähtitilannne on seuraava:


