Seuraava ottelu

WP 35 vs HIFK

Lauantaina 19.1. klo 15:00

Jääpalloa Kaikille – hankkeen kerhoissa kevään viimeinen viikko

08.05.2017

Kausi 2016 – 2017 päätetään Jääpalloa Kaikille – hankkeen osalta, kun kevään viimeiset liikuntakerhot vedetään perjantaina 12.5. Heinävedellä ja Karviossa. Tämän jälkeen hanke vetäytyy kesätauolle, jonka aikana lasketaan ensimmäisen hankekauden tilastoja, suunnitellaan ensi kautta, sekä vietetään kesälomaa. Käytännön toiminta jatkuu jälleen elokuussa 2017.

”Pitkä kausi on takana ja positiivisia asioita on paljon: jääpallokoulun harrastajamäärän kasvu, lajikokeilujen iso osallistujamäärä, sekä kerhotoiminnan tuoma lasten liikunta-aktiivisuuden lisääntyminen tulevat nyt ensimmäisenä mieleen” toteaa hankekoordinaattori Jokke Jokinen. ”Parillisten viikkojen kohteissa viimeiset kerhot pidettiin viime viikolla ja lapsilla oli suuri huoli, että eikö näitä kerhoja ole enää ikinä. Siihen pystyin onneksi toteamaan, että ei hätää, syksyllä jatketaan! Se on hyvä merkki siitä, että lapset ovat tykänneet liikkua ja tulevat varmasti ensi kaudellakin kerhotoimintaan. Sieltä pitäisi vaan saada vielä paremmin aktivoitua heitä myös seuran harjoituksiin kokeilemaan” pohtii Jokinen.

Hankkeen ensimmäisen kauden merkittävimpänä onnistumisena voidaan pitää WP 35 Jääpallokoulun harrastajamäärän kasvua lähes 70 %:lla. Vuosi sitten pelaajia oli 13, kun nyt heitä on 22. ”Ison työn se vaatii, että uusia harrastajia saadaan. Sanotaanko näin, että samassa tilanteessa ollaan kuin muutkin talvilajit, joita harrastetaan ulkona säiden armoilla. Pitää kuitenkin keskittyä meidän vahvuuksiin, eikä jäädä ihmettelemään haasteita liiaksi. Näkisin meidän vahvuuksina edelleen sen, että kustannukset ovat perheille maltillisia ihan isompiin junioreihin asti, sekä sen, että meillä kaikki saavat peliaikaa. Onnistumisen kokemukset ja niistä saatavat myönteiset tunteet ovat keskeisiä syitä, kun pohditaan lasten motiiveja liikuntaa ja urheilua kohtaan. Bonuksena tulee sitten vielä isommissa junioreissa menestysmahdollisuudet ihan kansainväliselle tasolle asti” lisää Jokinen.

Keskiviikkona 10.5. vietetään kansallista Unelmien liikuntapäivää

Unelmien liikuntapäivässä on tarjolla tapahtumia ympäri Suomea ja sen tavoitteena on kannustaa suomalaisia kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja. WP 35 ja Jääpalloa Kaikille – hanke kantavat oman kortensa kekoon Joroisissa, kun lasten liikuntakerho vedetään normaalin ohjelman mukaisesti Yhtenäiskoululla klo 16:30 – 17:30.

Unelmien liikuntapäivästä löytyy lisätietoja:

http://www.unelmienliikuntapaiva.fi/hae-tapahtumia-10.5

FB: Unelmien liikuntapäivä

Tue seuraasi, pelaamalla aina tästä

2019 © WP 35 | Design: HAAJA

  • Keveka
  • SSG
  • Varkaus
  • Lähitapiola
  • Grano
  • Samperin Savotta
  • Varkauden Fysiokeskus
  • K-Citymarket Varkaus
  • Osuma Henkilöstöpalvelut
  • Laakkonen