WP 35 B - juniorit avasivat kautensa Kämärillä

WP 35 B avasi kautensa lauantaina kotiottelulla Lappeenrannan Veiterää vastaan. Sää ei tällä kertaa suosinut ottelua, sillä lähes koko ensimmäisen puoliajan satoi vettä, osittain vain tihuttamalla.

Säästä johtuen molemmat joukkueet lähtivät ensimmäiselle puoliajalle selvästi lyömään pitkää palloa, ja ensimmäiset minuutit olivatkin lähes pelkästään ilmapalloja puolin ja toisin. Kymmenen minuutin jälkeen kuitenkin WP huomasi, että palloa pystyikin pelaamaan hieman tahmealla jäälläkin täysin normaalisti, ja alkoi siten kääntää hyvillä hyökkäyksillä peliä edukseen. WP avasikin maalitilinsä jo ensimmäisen jakson alkupuolella, kun Juhani Heinonen otti syötön ilmasta haltuun ja jatkoi pallon maaliin.

WP:n ensimmäinen maali ei kuitenkaan Veiterää lannistanut, vaan se jatkoi pelaamista luomalla pari hyvää maalintekopaikkaa WP:n maalille, jotka kuitenkin puolustus sekä hyvän ottelun pelannut maalivahti Eemeli Puustinen saivat hoidettua mallikkaasti. WP sai kuitenkin jatkettua hyvää hyökkäyspeliään, ja hyvän hyökkäyksen seurauksena WP:lle kulmalyönti, jonka Niko Nissinen iski ohi Topi Peuhkurin. Peli WP:lle jo 2-0.

Toisen maalin jälkeen Veiterän pelaaminen sekosi hieman ensimmäisen jakson loppua kohden, jonka WP yritti käyttää tehokkaasti hyväksi, muttei onnistunut maalinteossa. Toiselle jaksolle lähdettiin siis WP:n 2-0 johtoasemassa.

Sää parani hieman toiselle jaksolle, vettä ei satanut enää ollenkaan. Jakso lähti käyntiin tasaisissa merkeissä, kumpikaan joukkue ei aluksi saanut oikein minkäänlaisia maalipaikkoja, kun molempien puolustus pelasi hyvin. WP kuitenkin jatkoi ensimmäisten minuuttien jälkeen maalintekoaan, kun Juhani Heinonen iski päivän toisen osumansa taitavasti ohi Peuhkurin.

Veiterä ei kuitenkaan luopunut yrittämisestään, vaan jatkoi maalin hakemista. Lopulta hyvä yritys tuottikin tulosta, kun Otso Ikävalko löi pallon WP:n häkkiin. TiIlanne tässä vaiheessa siis WP:n hyväksi 3-1.

Veiterän hyvä vire jatkui heti aikalisän jälkeen, kun jo toistamiseen Ikävalko jatkaa pallon WP:n maalin, tällä kertaa taitavasti suoraan ilmasta.

Jakson loppupuoli olikin sitten pääosin Veiterän painostusta, loppuun WP:n maalinedustalla olikin paljon vaarallisia maalintekotilanteita, joista kaikista selvittiin purkamalla pallo pois omalta alueelta. Veiterä tuli kuitenkin uudestaan hyviin hyökkäyksiin, eikä WP saanut peliä haltuunsa. Lopulta WP:n puolustus rikkoi Veiterän pelaajaa kaaren sisällä, josta seurauksena Veiterälle rangaistuslyönti ottelun viimeisellä viidellä minuutilla. Rangaistus lyöntiä ampumaan asetettiin Aapo Kyllönen, joka kuitenkin epäonnistui, ja maalivahti Puustinen nappasi pallon helposti hanskoihinsa.

Viimeisen viisiminuuttisen WP selvisikin hyvän puolustuspelinsä ansiosta, ja näin ottelu päättyi WP:n hyväksi 3-2. Sarjapisteet jäivät näin varkauteen. Seuraavat WP-35 B-junnujen ottelut pelataankin kahden viikon päästä Helsingissä ja Porissa.

 
< Edellinen
© Mainostoimisto HALKEAMA

Mainosverkosto