Juniorit/Toimintasuunnitelma

WP 35 ry / Jääpallojuniorit
VARKAUS 5.11.2009

JÄÄPALLOJUNIORIEN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2009-2010

  1. YLEISTÄ

Jääpallojunoreiden toimintasuunnitelman vahvistaa johtokunta. Jääpallojunioreiden päätökset tehdään juniorijaoston kokouksissa jonka puheenjohtajana toimii Vesa Tuppurainen. Juniorijaoston kokouksiin osallistuu eri juniorijoukkueiden valmentajat, joukkueenjohtajat ja tarpeen mukaan myös muita jääpallojunioritoiminnasta kiinnostuneita henkilöitä. 

  1. JÄÄPALLOJUNIORITOIMINTA

Jääpallojunioritoimintaa ohjaa ja koordinoi Suomessa Suomen Jääpalloliitto jonka alaisuudessa toimii kaikki viralliset jääpallojuniorisarjat. Yleisenä periaatteena on että kauden aikana järjestetään alueelliset SM-karsintasarjat joiden perusteella parhaat joukkueet pääsevät lopputurnaukseen joissa sitten pelataan Suomen mestaruudesta. Nuorin ikäluokka jossa pelataan Suomen mestaruudesta on E-juniorit. Tätä nuoremmissa ikäluokissa pelataan erilaisia turnauksia ja yksittäisiä otteluita. Vanhin ikäluokka on A-juniorit joiden sarja pelataan osallistuneiden joukkueiden lukumäärän mukaan joko sarjana joissa suoraan ratkaistaan Suomen mestaruus tai sitten alkusarjan perusteella parhaiden kesken järjestettävänä lopputurnauksena. Näiden sarjojen lisäksi pelataan eri piirien mestaruuksista C-, D-, E-, ja F-junioreissa.

 
Suomen Jääpalloliitto valitsee nuorten maajoukkueet ikäluokissa 19-, 17-, ja 15-vuotiaat. Kyseisissä ikäluokissa pelataan vuodesta riippuen joko MM-tai PM-turnaukset. WP 35:n pelaajia on osallistunut lähes joka vuosi eri maajoukkueisiin ja myös jatkossa seuramme pyrkii luomaan puitteet tämän perinteen jatkumiselle.

WP 35:n tavoitteena on osallistua mahdollisimman moneen juniorisarjaan ja kaudelle 2008-2009 saamme joukkueet A,- B-, C,- D-, E-, F-, G/H-juniorisarjoihin sekä tyttöjoukkue T97.

  1. JÄÄPALLOJUNIORITOIMINNAN TAVOITTEET

Tärkeimpinä ja keskeisimpinä seuramme tavoitteina ovat:

  1. saada lisää poikia ja tyttöjä jääpallotoimintaan mukaan

  2. luoda sellaiset taloudelliset puitteet seurassa joka mahdollistaa kaikkien halukkaiden osallistumisen jääpallojunioritoimintaan

  3. edistää, myötävaikuttaa ja kehittää nuorten terveellisiä elämäntapoja sekä hyviä käytöstapoja

  4. tehdä jääpalloa tunnetuksi nuorten keskuudessa

  5. pyrkiä kehittämään valmennusta siten että parhailla ja halukkailla pelaajilla on mahdollisuus seuramme toiminnan puitteissa kehittyä jääpallossa kansalliselle ja jopa kansainväliselle huipulle saakka

  6. saada seuran toimintaan mukaan uusia henkilöitä jääpallon eri toimintoihin

  7. pyrkiä hyvään ja rakentavaan yhteistyöhön muiden seurojen ja eri sidosryhmien kanssa

  1. VARAINHANKINTA

WP 35:n jääpallojunioritoiminta tarvitsee toiminnan pyörittämiseen jatkuvaa varainhankintaa. Varainhankinta koostuu pääosin seuraavista toiminnoista joihin mukana olevat henkilöt pyrkivät antamaan oman panoksensa:

  • mainos-ja sponsoritoiminta

  • kioski-ja seuran tuotteiden myynti

  • erilaiset varainhankintakampanjat

  • lisenssimaksut

  • kaupungin seuroille mahdollisesti antaman avustukset ja tuet

  1. TULEVAN KAUDEN ALUSTAVA TAPAHTUMAKALENTERI

Jääpallon olosuhteet ison tekojääradan ansiosta jääpallotoiminnan kehittämiseen ovat kunnossa.

Kauden isompana yksittäisenä junioritapahtumana on C- -ja D-junioreiden perinteinen KeVeKa -junioriturnaus 14-15.11.2009. Sen lisäksi olemme anoneet yhden ikäluokan SM-lopputurnausta.

Pelaamme varsinaisten sarjaotteluiden lisäksi kauden aikana harjoitusotteluita eri juniorijoukkueilla ja järjestämme jonkin ikäluokan piirinmestaruusturnauksen myöhemmin tarkemmin sovittavan ajankohtana.

5.12.2009 järjestämme E-junioreiden SM-osaturnauksen.

  1. KEHITTÄMISKOHTEITA

Keskeisenä tekijänä jääpallon junioritoiminnan kehittämisessä on riittävien, innostuneiden ja asiantuntevien valmennusresurssien löytäminen. Jääpallon pariin pyritäänkin löytämään uusia henkilöitä eri toimintojen ja tehtävien paremman hoitamisen turvaamiseksi ja saadaksemme juniorimäärät nousemaan.

Junioritoiminnan valmennustason vahvistamiseksi pyritään mahdollistamaan halukkaille valmentajajille valmentajakoulutusmahdollisuudet tarpeen ja halukkuuden mukaisesti.

 
© Mainostoimisto HALKEAMA

Mainosverkosto