
Kososen korneri 21.6.2010 |
|
Elolle hiljaiselon jälkeen.. Paljon on vettä virrannut Ämmänkoskessa (samainen koski johon poliisit ajoivat autonsa, mopo pojan takaa-ajon päätteeksi) sitten edellisen päivityksen. Viimeiset puoli vuotta on ollut aivan älytön kiirus, joka on ollut pääosin itse aiheutettua. Paljon töitä ja paljon WP:n asioita, tästä syystä ei ole vapaa-aikana juurikaan ollut mielessä kirjoitella vielä jotain tänne korneriin. Viime kausi oli, ja meni miten meni. Kesken kauden hallitus uusiutui, joka otti vetovastuun Varkauden ainoasta pääsarja joukkueesta. Vaikka hallitus työssä on tullut oltua mukana aiemminkin, niin silti yllätti se työn määrä joka edessä oli. Ei ole päivää mennyt tässä kevään mittaan, ettei jollain lailla olisi joutunut WP:n asioita miettimään. Oman työn ja siviilielämän ohella on välillä meinannut tulla uskon puute(=väsymys) jääpallo asioiden hoitoon. Hattua on nostettava näille useille eri urheilulajien miehille, jotka lähes yksin pyörittävät isoja urheiluseuroja (Taramaa Torniossa, Tanskanen Sotkamossa ym.). Vaikka jääpallo kausi onkin lyhyt, niin se aiheuttaa työtä kyllä läpi koko vuoden. Ja ns. kausittainen kilpailutoiminta asettaa omat haasteensa talouspuolelle. Kuluja on myös kesällä, vaikka tulopuoli ajoittuu pääosin talvelle. Tekijöiden vähyys on myös asia, joka on varmaan muidenkin kuin Varkautelaisten urheiluseurojen asia. Liian usein liian monet asiat ovat parin ihmisen harteilla. Kun tuleekin jokin yllättävä meno/este yms., niin ollaan ongelmissa asioiden hoitamisessa ja järjestelyssä. Tässä on myös meillä kohentamisen paikka, asioihin olisi hyvä reagoida ennen kuin huomataan, että asiat ovat käyneet liian raskaaksi yhdelle tai kahdelle henkilölle… Viime kausi on nyt siis jätetty kutakuinkin taakse, ja työnteko tulevaa varten on aloitettu jo useita kuukausia sitten. Edustusjoukkueen yhteistreenit alkoivat jo toukokuun alussa, uuden valmennuskaksikon vetämänä (Juha Järveläinen, Harri Kauhanen). Nuoren joukkueen harjoitteluun on tullut jonkin verran uusia elementtejä Menan mukaan tulon myötä, ja viestit harjoituksista on ollut positiivisia. Yhtenäistä harjoittelua hieman haittaa kun useita joukkueemme pelaajia asuu ja opiskelee Kuopiossa tai Mikkelissä. Harjoittelurinkiin nostettiin (ainakin)kesän ajaksi myös nuorempia 93 ja 94 syntyneitä poikia. Näiden nuorten miesten harjoittelu into onkin ollut erinomaista. Viime talvesta joukkue ei juuri muutu, varmuudella pois on ainoastaan Jukka Haarakoski… Kohta edustuksella alkaa omakohtainen harjoittelukausi, jota edeltää kuitenkin vielä juhannuksen jälkeisellä viikolla testit jotka näyttävätkin harjoittelun onnistumisen. Viikon, ja harjoittelukauden kruunaa saunailta, jota edeltää kuitenkin talkoot paikallisella päiväkodilla joka lopettaa toimintansa. Kyseiseltä päiväkodilla on mm. meikäläinen ammentanut rajattoman osaamisensa. Myös seurajohto pyrkii paketoimaan asiat heinäkuun alkuun mennessä siten, että heinäkuu voidaan hyvillä mielillä viettää lomaa. Elokuussa alkaa sitten taas kiireisen talvena organisointi, sillä onhan kyseinen vuosi WP:n juhlavuosi. Juhlavuosi tulee sisältämään perinteisen Keveka turnauksen, junioreiden yöturnauksen sekä WP:n juhlaillan, unohtamatta kotoista Bandy-liigaa. Kruununa tulevan talven ohjelmistossa on myös alle 17-vuotiaiden MM-kisojen järjestäminen Varkaudessa tammikuun lopussa!!
Hyvää kesää kaikille!
|
| Seuraava > |
|---|
WP 35 - ?
| Etusivu |
| Ajankohtaista |
| Edustusjoukkue |
| Juniorit |
| Yhteistyössä |
| Info |
| Kuvagalleria |
| Kososen korneri |
| Vieraskirja |