Seuraava ottelu

WP 35 vs Kampparit

Perjantaina 6.12. klo 15:00

P15 WP 35 – JPS 7-7 (4-4)

28.12.2014

Su 28.12  WP 35 P15 joukkue kohtasi kotonaan, aurinkoisessa pakkas säässä,  JPS:n Jyväskylästä. Ottelu oli ennalta arvattavan tasainen jota myös ottelun loppunumerot 7-7 (4-4)  kertovat. Kotijoukkueella oli oma etsikkoa aikansa toisessa erässä kun joukkue oli 7-4 johdossa ottelukellon näyttäessä 72min pelatuksi. JPS sai kastattua rivinsä ja muutaman kotijoukkueen pehmesti pelaaman tilanteen jälkeen oltiinkin tasanumeroissa 7-7. Näiden  3 maaliin tekemiseen JPS tarvitsi vaivaiset 7 min.

Pelin erikoispiirteenä voi maninita JPS:n saamat 5 rangaistuslyöntiä, joista osa oli  hieman kyseenalaisia.

Tästä on hyvä jatkaa tapiottomien otteluiden sarjaa. Seuraavana on vuorossa väliturnaus Mikkelin Hännissä 10-11.1.2015  jossa kohdataan Etelä-lohkon joukkueet.

WP 35 tehoista vastasivat: Sakke Herranen 4+0, Akseli Uotinen 2+0, Simo Heino 1+1, Tuomas Ikonen 0+1, Jere Markkanen 0+1, MV Juuso Eronen 0+1

JPS:n tehonpelaajat olivat Tukka Ässämäki 2+1 ja Joonatan Irtamo 2+1. Muista JPS:n maaleista vastasivat Miika Penttilä sekä Jere ja Niko Lassila.

 

Tue seuraasi, pelaamalla aina tästä

2019 © WP 35 | Design: HAAJA

  • Keveka
  • SSG
  • Varkaus
  • Lähitapiola
  • Grano
  • Samperin Savotta
  • Varkauden Fysiokeskus
  • K-Citymarket Varkaus
  • Osuma Henkilöstöpalvelut
  • Laakkonen