Seuraava ottelu

WP 35 vs Kampparit

Perjantaina 6.12. klo 15:00

P21: Kovaa taistellut WP taipui neljänneksi

10.03.2014

Nuorten Bandyliigan mitalit ratkaistiin Helsingissä 8. – 9.3.2014. WP 35 oli kovassa seurassa varsin ailahtelevasti sujuneen runkosarjan jälkeen, mutta joukkue pelasi kauden parhaat pelinsä oikeaan paikkaan. Nämä suoritukset jäivät kuitenkin ilman palkintoa, kun pronssiottelussa JPS vei voiton viime hetken maalilla. Finaalissa kisaisäntä Botnia otti omansa jo kolmannen kerran peräkkäin kotikentällään, kun joukkue murskasi Kampparit.

Välierä: Botnia – WP 35 5-2 (2-1)

Lauantain välierässä WP 35 tuntui olevan ennakkoon mahdottoman tehtävän edessä, sillä runkosarjan voittaneen Botnian odotettiin etenevän helposti finaaliin. Ottelu päästiin aloittamaan pari tuntia myöhässä, sillä Oulunkylän jää oli pehmennyt lämpimän sään takia. Itse otteluun WP lähti ainoalla oikealla taktiikalla: tiivis puolustussumppu omalle alueelle ja vastahyökkäyksillä painetta Botnian alakerralle. Isännät avasivat maalihanat 17 minuutin kohdalla, kun Tuomas Määttä onnistui maalinteossa velipoika Tommin syötöstä. Seuraavasta maalista vastasivat kuitenkin vieraat, kun Niko ”backhand-forehand” Nissinen pujotteli laidalta maalin edustalle ja tasoitti ottelun. Taukolukemat maalin kattoon kulmalyönnistä pamautti Botnian Kasperi Hirvonen.

Samanlainen peli jatkui toisella jaksolla. Botnia myllytti hyökkäyksiään sen minkä ehti ja WP puolusti, taisteli, repi ja rikkoi. Varkautelaiset saivat jaksolle hyvän alun, kun Jimi Heinosta rikottiin rangaistusalueella ja Nissinen viimeisteli pilkulta 2-2 – tasoituksen. Näissä lukemissa edettiin todella pitkään Botnian yrittäessä lisäosumia lukuisista kulmista ja muutamilla laukauksilla. WP-veskari Eemeli Puustinen nappasi pari avopaikkaakin kiinni ja piti ottelun tasaisena. Botnian kova painostus tuotti vihdoin tulosta kymmenen minuuttia ennen loppua, kun Hirvosen toinen onnistuminen kulmasta ratkaisi ottelun isännille ja Tuomas Määttä kaunisteli vielä loppulukemia kahdella lisämaalillaan.

WP:n puolustustaistelu ylivoimaisella materiaalilla pelannutta Botniaa vastaan olisi jäänyt varmasti vielä paremmin mieleen, jos WP olisi finaaliin asti selvinnyt. Nyt se jäi kymmenen minuutin päähän ja voitto Botniasta oli lähempänä kuin moneen vuoteen. Vaikka Botnian joukkueen tasaisuutta on kehuttu, nousivat muutamat yksilöt esiin. Tehotrio Tuomas Määttä (3+0), Kasperi Hirvonen (2+1), Tommi Määttä (0+3), oli se porukka, joka koko homman isännille käänsi. Loistava suoritus näiltä 19-vuotiaiden maajoukkueen runkopelaajilta.

WP 35 välierässä:

Niko Nissinen 2+0, Samuli Haapalainen 0+1

Juhani Heinonen 20 min, Jokke Jokinen 10 min, Jere Karvinen 10 min, Mikko Kilpeläinen 10 min.

 

Pronssiottelu: WP 35 – JPS 2-3 (1-1)

Pronssista pelattiin sunnuntaina Kalliossa alkuperäisistä suunnitelmista poiketen. Jää oli säästä johtuen pehmeä, mutta vähintään kohtalaisen hyvässä kunnossa. JPS oli hävinnyt välieränsä Kamppareille, mutta sai otteluun enemmän palautumisaikaa. Runkosarjassa WP hävisi JPS:lle kahdesti maalierolla 2-12, mutta pronssista varkautelaiset taistelivat viime hetkille saakka. Keltapaidat lähtivät otteluun samalla taktiikalla kuin välierään ja puolustusmuuri toimi jälleen hyvin. JPS hallitsi pallollista peliä kuten osattiin odottaa ja punapaitojen avausmaali syntyi reilun 20 minuutin pelin jälkeen, kun Nico Nevalaisen lyönti kimposi Eemeli Puustisen torjunnasta WP-puolustajiin ja useamman pompun kautta pallo lirui juuri ja juuri maaliviivan yli. Tämän jälkeen ottelussa tunteet nousivat pintaan ja JPS keskittyi valmentajia myöten huutelemaan tuomareille. Jyväskyläläisten 70 jäähyminuuttia olivat kuitenkin täysin ansaittuja ja enempäänkin olisi ollut paikkoja. Montakohan ottelua pelikieltoa olisi tullut vastustajan päälle sylkemisestä, jos tämmöinen koiruus olisi huomattu?

WP keskittyi kuitenkin pelaamaan eikä lähtenyt suunsoittoon mukaan. Keltapaidat tulivat tasoihin, kun Kristian Paukkonen nosti irtopallon sisään maalin edustalta. JPS:n maalilla hyvin torjunut Ville-Matias Lammi ei saanut liimattua Niko Nissisen kovaa lyöntiä ja Paukkonen ehti palloon ensimmäisenä.

Toisella jaksolla kaikki oli auki. Jää pehmeni entisestään ja pallo alkoi pomppia. Riskien välttäminen alakerrassa nousi suureen rooliin ja varsinkin WP löi paljon pitkää palloa osittain myös JPS:n painostuksen takia. Heti jakson alkuun WP siirtyi kuitenkin johtoon, kun Juhani Heinosen kulmalyönti upposi maaliin. Punapaidat tasoittivat tunnin kohdalla 2-2:en, kun Santeri Laitinen onnistui Mikko Tammilehdon syötöstä. Tämän jälkeen ottelu jatkui tasaisena, JPS:n hallitessa edelleen kenttätapahtumia hienoisesti ja WP:n puolustaessa. Kuten niin usein ennenkin, ottelut ratkaistaan viime hetkillä. Lauantaina kaikki voimansa Oulunkylään jättänyt WP väsyi selvästi ja tämä näkyi virheiden määrässä. JPS:n Santeri Laitinen nousi ottelun ratkaisijaksi viimeisellä minuutilla. Pitkä pallo helpon näköisesti alas ja varma viimeistely toi Jyväskylään pronssia ja ensimmäisen mitalin P21-ikäluokassa useaan vuoteen.

Näin WP:n vaikea kausi päättyi neljänteen sijaan, kuten runkosarjan perusteella oli odotettavissa. Joukkue näytti kuitenkin luonteensa pelaamalla parhaat pelinsä tärkeimmällä hetkellä. Suuri sydän ja ylpeys keltamustaa pelipaitaa kohtaan olivat aistittavissa läpi viikonlopun. Tämä tunne tuntuu liian usein puuttuvan WP:n joukkueista niin edustusta kuin pikkujunnuja myöten. Näistä asioista tämän kauden P21-joukkue voi olla ylpeä. Paremmille ei vaan mitään mahtanut ja vaikka pettymys on suuri, ei nelossijaa tarvitse hävetä tai selitellä. Finaalissa Kampparit yritti hakea revanssia Botniasta viime vuodelta, mutta mikkeliläiset nöyrtyivät hopealle 7-0 – tuloksella.

WP 35 pronssiottelussa:

Kristian Paukkonen 1+0, Juhani Heinonen 1+0, Niko Nissinen 0+1, Ville Koskinen 0+1

Jimi Heinonen 10 min, Niko Nissinen 10 min, Joel Juvonen 10 min.

© Jokke Jokinen

Tue seuraasi, pelaamalla aina tästä

2019 © WP 35 | Design: HAAJA

  • Keveka
  • SSG
  • Varkaus
  • Lähitapiola
  • Grano
  • Samperin Savotta
  • Varkauden Fysiokeskus
  • K-Citymarket Varkaus
  • Osuma Henkilöstöpalvelut
  • Laakkonen