Seuraava ottelu

WP 35 vs HIFK

Lauantaina 19.1. klo 15:00

P21: WP:llä edessään vielä kaksi ottelua ennen vuodenvaihdetta

25.12.2013

Nuorten Bandyliiga jatkuu lauantaina 28.12. Kämärillä, kun WP 35 saa toista kertaa tällä kaudella vieraita Helsingistä. Avausottelussa Botnia korjasi voiton, mutta tällä kertaa keltapaidat lähtevät ennakkosuosikkina otteluun Vestaa vastaan.

Kotijoukkueen otteluohjelma painottuu selkeästi tammi-helmikuulle, sillä joukkueenjohdon toiveet saatiin hyvin läpi. Syynä tähän on se, että armeijasta ennen joulua kotiutuneet pelaajat saadaan helpommin mukaan otteluihin ja he pääsevät jälleen harjoittelemaan täydellä teholla. Lisäksi Jimi Heinosen paluuta selkävamman jäljiltä odotetaan kädet ristissä. Heinosen tilanne on vaikea, sillä viime vuoden P17-maailmanmestari saa aloittaa treenaamisen vasta tammikuun puolessa välissä ja takeita selän kestämisestä ei ole. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Joka tapauksessa näillä mennään ketä saadaan pelaamaan. Vestaa vastaan on parin viimeisen kauden aikana totuttu mättämään järjettömiä maalimääriä, mutta täksi kaudeksi Vesta on saanut vahvistettua joukkuettaan Akilleksen suunnasta. Voittoja helsinkiläisillä ei vielä tältä kaudelta ole, mutta vastustajan aliarviointi on pahin virhe minkä WP 35 voi lauantaina tehdä. WP luottaa tuttuihin teemoihin: tiivis puolustuspelaaminen, sekä Niko Nissisen, Mikko Kilpeläisen, ja Ville Koskisen vahva pallollinen osaaminen ovat niitä asioita, joilla keltapaidat tulevat pärjäämään.

Vierasjoukkue Vesta ei ole paljoa voitoista päässyt nauttimaan viimeisten kausien aikana. On ihailtavaa, että joukkue ylipäätään saatiin jälleen kasaan ja jatkaa Nuorten Bandyliigassa vuoden kokeneempana. Akilleksen B-juniorit saavat haastavia otteluita A-junioreita vastaan pelatessaan Vestan riveissä. Heidän taso ei vielä aivan riitä, mutta joukkue on oikealla tiellä. Toivottavasti toiminta jatkuu myös tulevina vuosina.

Kiinnitä huomiosi:

  1. WP 35:n tiivis puolustuspelaaminen. Yleensä A-nuorten puolustuksen läpi ei kävellä maalintekoon. Toivottavasti homma toimii myös lauantaina.
  2. Kotijoukkueen yritys ja tahto. Vaikka taitotaso ei sarjan kärkijoukkueita vastaan riitä, kannattaa seurata pelaajien kovaa yrittämistä, joka ei lopu oli tilanne taululla mikä tahansa.
  3. Vestan porvoolaisvahvistukset. Akilleksen junioritoiminnan piristyminen on miellyttävä uutinen koko Suomen jääpalloilulle. Ensi kaudeksi Akilles omana joukkueena Nuorten Bandyliigaan?

P21-runkosarjan ottelu WP 35 – Vesta lauantaina 28.12. klo 15:00 Kämärillä, tervetuloa!

TaklausWP:n Mikko Kilpeläinen joutui kaimansa Tammilehdon jyräämäksi tapaninpäivän Bandyliigaottelussa. Tammilehto on pelikiellossa P21-ottelussa maanantaina.

Ennen uuden vuoden juhlia WP käy vielä pyörähtämässä Jyväskylässä, kun vastassa on maanantaina 30.12. JPS. Haaste on erittäin kova, sillä Keski-Suomen punapaidat ovat vahvistuneet ja parantaneet otteitaan tässä ikäluokassa verrattuna pariin edelliskauteen nähden. JPS johtaa P21-runkosarjaa puhtaalla pelillä. Kolmesta ottelusta kuusi pistettä maalierolla 34-5 on vakuuttava suoritus.  Kahtena viime vuonna joukkue ei ole päässyt neljän parhaan joukkoon ja jatko-otteluihin, mutta tällä kaudella mitali on realistinen tavoite. Tästä pitävät huolen tehokkaat hyökkäyssuunnan pelaajat Santeri Laitinen, Miika Putkonen, sekä Varkaudessa vuoden verran hämmentänyt Nico Nevalainen, joka palasi täksi kaudeksi Jyväskylään.

© Jokke Jokinen, kuva Niina Latosuo

Tue seuraasi, pelaamalla aina tästä

2019 © WP 35 | Design: HAAJA

  • Keveka
  • SSG
  • Varkaus
  • Lähitapiola
  • Grano
  • Samperin Savotta
  • Varkauden Fysiokeskus
  • K-Citymarket Varkaus
  • Osuma Henkilöstöpalvelut
  • Laakkonen