Seuraava ottelu

WP 35 vs HIFK

Lauantaina 19.1. klo 15:00

P21: WP:n kova yritys ei riittänyt

29.01.2014

JPS vei sarjapisteet Kämäriltä Nuorten Bandyliigassa, kun punapaidat hakivat vierasvoiton lukemin 1-5 (0-2). WP:n viivytystaistelu toimi, mutta tehottomuus omissa hyökkäyksissä ratkaisi vieraiden paremmuuden.

Pomppuisella jäällä pelatun ottelun kuva oli selkeä: JPS hallitsi pallollista peliä, mutta WP puolusti tiiviisti. Ensimmäistä jaksoa edettiin pitkään maaleitta kummankin joukkueen tuhlatessa muutamia hyviä tekopaikkoja. Kotijoukkueen osalta on syytä mainita Niko Nissisen hyvät lyöntipaikat ja Tuomas Hyttisen ja Roope Soinisen yritykset lähietäisyydeltä. Ottelun avausmaali syntyi JPS:n Lasse Tammilehdon mailasta, kun pelikellossa oli 35 minuuttia. Taukolukemat 0-2 viimeisteli Arttu Peltonen rangaistuspilkulta. Jakson loppuun pallo pyöri vielä kertaalleen JPS:n maaliviivalla kulmalyönnin seurauksena, mutta tätä lähemmäs kavennusta ei päästy.

Samantyylinen peli jatkui toisella puoliajalla. WP 35 ei päässyt enää samalla tavalla luomaan painetta JPS:n alueelle, sillä väsymys alkoi painaa yhdellä vaihtomiehellä pelanneita varkautelaisia. Puolustus onneksi toimi edelleen mallikkaasti, eikä JPS päässyt kävelemään Eemeli Puustisen vartioimalle maalille. Miika Putkosen 0-3 – osuma lopetti käytännössä WP:n voittohaaveet, mutta seuraavasta maalista vastasi kotijoukkue. 70 minuutin kohdalla Niko Nissisen ja Juhani Heinosen kulmakikka näytti jo epäonnistuvan, mutta Heinonen onnistui kuitenkin toimittamaan pallon maaliin JPS-muurin jaloista. Vieraat iskivät viimeisellä kympillä vielä kahdesti WP:n Roope Soinisen puolestaan epäonnistuessa rankkarissa.

Lukemat olisivat voineet olla maltillisemmatkin kenttätapahtumiin nähden. Paremmalla lyöntitarkkuudella olisi helposti pystytty tekemään pari, kolme lisämaalia. Toki Jipsilläkin oli omat paikkansa lisäosumiin, joten vierasvoitto oli oikeutettu. Kotijoukkue kuitenkin palautti maineensa katastrofaalisen Kampparit-ottelun jälkeen. WP 35 jatkaa Nuorten Bandyliigaa jo tulevana viikonloppuna (1.2. – 2.2.), kun joukkue matkustaa Helsinkiin Botnian ja Vestan vieraaksi.

WP 35 tehot ja jäähyt:

Juhani Heinonen 1+0, Niko Nissinen 0+1

Jere Karvinen 20 min, Mikko Kilpeläinen 10 min

© Jokke Jokinen

Tue seuraasi, pelaamalla aina tästä

2019 © WP 35 | Design: HAAJA

  • Keveka
  • SSG
  • Varkaus
  • Lähitapiola
  • Grano
  • Samperin Savotta
  • Varkauden Fysiokeskus
  • K-Citymarket Varkaus
  • Osuma Henkilöstöpalvelut
  • Laakkonen