Seuraava ottelu

WP 35 vs Narukerä

Lauantaina 21.11. klo 15:00

WP 35 80v historiikki nyt myynnissä!

23.09.2015

 Pekka Koposen kirjoittama WP 35 80v historiikki julkaistaan virallisesti lauantaina 3.10.2015.

”80-vuotiaan seuran taipaleeseen mahtuu niin ylä- kuin alamäkiäkin. Alkuvuodet olivat varsin menestykselliset, sillä ensimmäisten 15 vuoden aikana seura oli saavuttanut jo kuusi mestaruutta, siis runsaan kolmanneksen voittamistaan 16:sta. Tähän aikaan olivat plakkariin tulleet myös nuorten SM-mitalit niin jalka- kuin jääpallostakin. SM-sarjassa pelaamista on myös koeteltu, kun kahdesti jouduttiin karsimaan sarjapaikasta.
Nykyaikaa kohti tultaessa Kalastavan Karhun voiton jälkeen mestaruuksia tuli kahteen otteeseen ryppäissä, ensin kolme 1960- luvulla ja loput neljä 1990- luvulla.
Jos on edustusjoukkue ollut menestyksekäs, ovat sitä olleet myös juniorijoukkueet eri vuosikymmenillä. Myös maajoukkueissa WP 35:n pelaajat ovat usein olleet kantavia voimia.
Nykyaikaan seuran toiminnassa näkyy koventunut kilpailu niin lajin sisällä kuin lajien välilläkin. SM-sarjassa pelaaminen on kuitenkin perinteikkäälle seuralle kunnia-asia.”

Historiikki kattaa laajasti koko WP:n historian jääpallosta jalkapalloon, sekä junioreista edustusjoukkueeseen.

Historiikin hinta on 30 € ja voit tiedustella historiikkia seuratoimijoilta, tai lähettämällä sähköpostia henrik.kosonen@grano.fi!

WP 35 kansi uusi

 

Tue seuraasi, pelaamalla aina tästä

2020 © WP 35 | Design: HAAJA

  • Keveka
  • SSG
  • Varkaus
  • Lähitapiola
  • Grano
  • Marja Suvannon Lomamajat
  • Varkauden Fysiokeskus
  • K-Citymarket Varkaus
  • Osuma Henkilöstöpalvelut
  • Laakkonen