Seuraava ottelu

WP 35 vs HIFK

Lauantaina 19.1. klo 15:00

WP 35 D/kelt. esitti kauden parastaan

24.01.2011

WP D:n vanhempi ikäluokka esitti mukavia otteita kohdatessaan Veiterän Lappeenrannassa. Ottelu kulki alusta lähtien vierailijoiden määräämässä tahdissa. Kotijoukkuetta hieman vahvemman luisteluvoiman lisäksi WP:ltä onnistui syöttöpeli hyvin. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa keltapaidoilla esiintynyttä yksinyrittämistä ei nyt näkynyt.

WP:n kaksi ensimmäistä maalia syntyivät Roope Soinisen toimesta kymmenen ensimmäisen peliminuutin aikana. Ensimmäiseen maaliin syötön antoi Arttu Holopainen ja toinen syntyi vastahyökkäyksen päätteeksi. 0-3 syntyi kauniin syöttelykuvion päätteeksi Juho Holopaisen mailasta. Maalisyöttö tilanteesta kirjattiin Nestori Moisiolle. Vain reilu minuutti edellisestä Eevert Salmi löi pienestä kulmasta tilanteeksi 0-4. Jälleen ehti kulua vain kaksi minuuttia kun Leevi Rossi oli tuttuun tapaan ensimmäisenä maalivahdin torjumassa pallossa kiinni ja siirsi tilanteeksi 0-5. Puoliajan loppunumerot 0-6 tulivat Roope Soinisen lyömänä. Lyöntipaikan tarjoili Nestori Moisio.

Toisen puoliajan alkuun kotijoukkue pääsi kaventamaan vapaalyönnistä 1-6:een. Maaliin johtanut lyönti oli taidokas sijoitus muurin yli aivan maalin yläosaan. WP:n seuraava maali syntyi Juuso Muuruvirran tekemänä, maalisyöttö kirjattiin Eevert Salmen nimiin. 1-8 numerot löi jälleen Roope Soininen Nestori Moision syötöstä. Kymmenen minuuttia ennen loppua kotijoukkue esitteli toistamiseen päivän spesiaalinsa eli pistevaparista muurin yli pallo ylös, tilanne 2-8. Kymmenen viimeisen minuutin aikana WP pääsi vielä kaunistelemaan numeroita kolmella maalilla. Maalintekijöinä olivat Roope Soininen, Eevert Salmi ja jälleen kerran tippapallossa ensimmäisenä ollut Leevi Rossi.

Kotijoukkueen maalissa Matias Koskinen pääsi melko vähillä töillä puolustuslinjan (Leevi Heiskanen – Siiri Herranen – Fredrik Wright – Arttu Holopainen – Roni Hukkanen) hoitaessa puolustustyön tarkasti ja tunnollisesti. Keskikentällä tehot jakautuivat mukavasti kaikkien pelaajien kesken. Kärjessä pelanneet Juho Holopainen, Teemu Nykänen ja Juuso Muuruvirta liikkuivat hyvin ja hakivat paljon vapaita paikkoja sekä osallistuivat aktiivisesti pelinrakenteluun.

Tulevana viikkona 17-vuotiaiden MM-turnauksen myötä kotijoukkueella on vapaa viikonloppu. Tämän jälkeen katseet suunnataankin Ruotsiin, kun joukkue tekee JPS-98:n kanssa yhteisen turnausmatkan Ruotsin Borlängeen. Hienoa yhteistyötä yli seurarajojen!

Tue seuraasi, pelaamalla aina tästä

2019 © WP 35 | Design: HAAJA

  • Keveka
  • SSG
  • Varkaus
  • Lähitapiola
  • Grano
  • Samperin Savotta
  • Varkauden Fysiokeskus
  • K-Citymarket Varkaus
  • Osuma Henkilöstöpalvelut
  • Laakkonen