Seuraava ottelu

WP 35 vs HIFK

Lauantaina 19.1. klo 15:00

WP 35 hukkasi paikkansa

11.01.2012

Nuorten Bandyliigassa nähtiin tiistaina varsin jännittävä ottelu, jonka Botnia vei tiukan taistelun jälkeen lukemin 2-3 (1-2). Ennakkoarvailut pitivät hyvin paikkansa: Botnia hallitsi pallollista peliä ja WP puolusti tiiviisti.

Ottelun alku oli tasainen ja ensimmäistä maalia saatiin odotella reilu 20 minuuttia, kunnes vieraiden Tuomas Määttä onnistui toimittamaan pallon Eemeli Puustisen selän taakse. Vain pari minuuttia edellisestä ennakkoon hehkutettu, ja jopa pelätty Teemu Määttä pääsi viimeistelemään läheltä vieraille 0-2. Ottelu näytti olevan täysin Botnian hallinnassa, kunnes WP sai vähän ajatusta hyökkäyksiinsä.

Vajaan puolen tunnin kohdalla WP:lle tarjottiin mahdollisuutta päästä peliin mukaan. Maalinedusruuhkasta onneaan koettivat niin Teemu Kauhanen, Jimi Heinonen, kuin Niko Nissinenkin. Aikansa tilannetta seurailtuaan päätuomari Lasse Ropponen vihelsi tilanteesta rankkarin, jota Nissinen asettui ampumaan. Botnian maalivahti Juuso Tervonen kuitenkin torjui varsin keskinkertaisen yrityksen. Jimi Heinosen 1-2 kavennus kulmakikasta 35 minuutin kohdalla jäi avausjakson viimeiseksi osumaksi.

Toisen jakson alku oli kotijoukkueelta varsin pirteä. Vain maalit jäivät tekemättä, lukuun ottamatta Nissisen onnistunutta kulmalyöntiä. Botnia vyörytti hyökkäyksiään varsin näyttävästi läpi toisen jakson, mutta viimeinen terävyys puuttui vieraidenkin otteista. Ratkaisevat syötöt eivät napsuneet omille, vaan varsin hyvän pelin pelannut WP:n puolustus pääsi katkomaan yritykset.

Kotijoukkueelle tarjoiltiin mahdollisuus päästä ensimmäistä kertaa kuskin paikalle, kun Jimi Heinonen kaadettiin rankkarin arvoisesti. Jimille ei kuitenkaan maistunut, vaan puoliajalla Botnian maalille vaihdettu Niko Laakso torjui helponnäköisesti. Kaksi epäonnistunutta rangaistuslaukausta ja Joel Juvosen hukkaama läpiajo loivat jo pientä epäuskoa WP-leiriin. Mikään ei tuntunut uppoavan. Sama ongelma oli onneksi Botniallakin. Siitä piti huolen WP:n järkevästi pelannut puolustus, joka katkoi ja rikkoi oikea-aikaisesti ennen omaa kuuttatoista.

Toisen jakson loppupuolella Botnian kova painostus alkoi tuottaa tulosta. Kotijoukkueen keskikenttä väsyi ja karvaus ei enää onnistunut niin hyvin. Näin vieraat saivat entistä enemmän tilaa WP:n alueella ja 82. minuutin kohdalla Botnia sai illan ensimmäisen rankkarinsa. Helsingin miehet päättivät tehdä kikan, kun huomasivat, että rankit eivät olleet tiistai-iltana uponneet. Tämä onnistui ja Teemu Määtän illan toisella Botnia siirtyi 2-3 johtoon.

Väsynyt kotijoukkue ei saanut kunnon loppukiriä aikaan eikä tilannetta helpottanut Nissisen loukkaantuminen ottelun lopussa. Pelin tapahtumiin nähden tulos oli oikeutettu. Botnia jauhoi ja jauhoi hyökkäyksiään eikä turhautunut tehottomuuteensa.

Kotijoukkueen valmentaja Jouni Nissinen kiitteli omiaan hyvästä asenteesta ja kovasta taistelusta, mutta oli pettynyt WP:n sorruttua perisyntiinsä; tehottomuuteen.

Ottelun päätuomari Lasse Ropponen oli jättänyt keltamustat lasit kotiin ja onnistui varsin tasapuolisesti.

WP 35 tehot: Niko Nissinen 1+1, Jimi Heinonen 1+0, Juhani Heinonen 0+1

WP 35 jäähyt: Juhani Heinonen 20 min, Mikko Kilpeläinen 10 min, Joel Juvonen 10 min

Tue seuraasi, pelaamalla aina tästä

2019 © WP 35 | Design: HAAJA

  • Keveka
  • SSG
  • Varkaus
  • Lähitapiola
  • Grano
  • Samperin Savotta
  • Varkauden Fysiokeskus
  • K-Citymarket Varkaus
  • Osuma Henkilöstöpalvelut
  • Laakkonen