Seuraava ottelu

WP 35 vs Kampparit Suomen Cup

Lauantaina 9.11. klo 12:00

WP-junioreille voitto ja kaksi tappiota lauantaina

18.01.2014

Kämärin lauantaipäivässä nähtiin kolme junioriottelua, jotka pelattiin aurinkoisessa pakkassäässä. Päivän aloittivat P15-juniorit, kun vastassa oli Haaparannan HSKT. Avausjakso oli todella tasaista vääntämistä ja tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa. Ottelussa pelattiin 2 x 35 minuuttia normaalin 2 x 45 minuutin sijaan. Tämä sopi varmasti vierasjoukkueelle, sillä haaparantalaisten matka jatkui Mikkelin kautta Poriin sunnuntaiksi.  Toisen jakson alkuun WP siirtyi 2-0 – johtoon, mutta HSKT kuittasi pelin tasoihin reilun tunnin kohdalla. Vierailla ei montaa paikkaa ollut, joten viimeistely oli varsin tehokasta. WP:n voittomaali syntyi kulman jälkitilanteesta noin viisi minuuttia ennen loppua, kun Rasmus Hahtala luuti pallon sisään maalinedustalta hirvittävän ruuhkan päätteeksi. WP jatkaa pohjoislohkon kärkipaikalla puhtaalla pelillä.

WP 35 tehot: Tuomas Hyttinen 1+0, Nestori Moisio 1+0, Rasmus Hahtala 1+0, Mikke Leskinen 0+1

 

P13:n kohdalla tappiota osattiin ennakoida. Ikäluokan kärkijoukkueisiin lukeutuva JPS vei suurinumeroisen voiton lukemin 1-12(1-7). Jyväskyläläisten parhaimpana erottui tehot 5+0 iskenyt Tuukka Ässämäki. Jipsi hallitsi peliä alusta loppuun ja vierailla oli varaa missata kaksi rankkariakin.

WP tehot ja jäähyt: Jere Markkanen 1+0

Josia Pöllänen 6 min, Minni Lappalainen 6 min.

 

P17 taisteli sarjapisteistä myös JPS:a vastaan. Vieraat aloittivat maalinteon nopeasti, mutta sen jälkeen kotijoukkue sai paremmin otetta pelistä. Mikael Koskinen tasoitti kulmasta 16. minuutilla ja Kristian Paukkonen siirsi isännät johtoon. Puoli minuuttia tästä JPS tasoitti 2-2:en. WP jatkoi hyviä otteitaan ja syöttöpeli oli yllättävän kaunista katsottavaa. Pallo liikkui hyvin mieheltä toiselle ja tilanteita saatiin luotua Saku Herrasen vartioimalle JPS-maalille. Tauolle mentiin tasatilanteessa 3-3.

Toisella jaksolla satoi hiljalleen lunta, mutta se ei haitannut pelaamista. Tasaisissa merkeissä edetyn jakson ensimmäinen maali nähtiin tunnin kohdalla, kun vieraat siirtyivät 3-4 – johtoon maalinedusruuhkan päätteeksi. WP ei käyttänyt hallintaa hyväkseen vaan JPS alkoi saada paremmin otetta pelistä. Joonas Kankkunen torjui ottelun aikana lukuisia huippupaikkoja ja oli kotijoukkueen paras pelaaja. Hänkään ei voinut lopulta mitään ja JPS:n voittolukemat kirjattiin 3-8.

WP 35 tehot ja jäähyt: Mikael Koskinen 2+0, Kristian Paukkonen 1+2,

Roni Hukkanen 20 min, Eevert Salmi 10 min, Lasse Virtanen 10 min

© Jokke Jokinen

Tue seuraasi, pelaamalla aina tästä

2019 © WP 35 | Design: HAAJA

  • Keveka
  • SSG
  • Varkaus
  • Lähitapiola
  • Grano
  • Samperin Savotta
  • Varkauden Fysiokeskus
  • K-Citymarket Varkaus
  • Osuma Henkilöstöpalvelut
  • Laakkonen